Vaappu-uistimet ovat alunperin suunniteltu ja valmistettu luonnonkalaa muistuttaviksi. Syy luonnollisuuden tavoitteluun on petokalan pääammatissa, nälän tyydyttämisessä ja selviytymisessä.

Vaikka vaappu tehtäisiin luonnonkalaa muistuttavaksi, miten tarkasti tahansa, ei täydellistä tulosta voida saavuttaa. Siiman näkyminen ja sen aiheuttamat veden värähtelyt ovat kalan havaittavissa, ja myös uistimen koukkujen, renkaiden ja lukkojenkin näkyminen ja kilinä aiheuttavat poikkeavuutta oikeaan kalaan verrattuna. Mutta poikkeavuudet voivat olla se tärkeä syy miksi petokala hyökkää uistimen kimppuun. Liikkeiltään tai ulkonäöltään muista hieman poikkeava uistin muodostuu helposti kalalle silmätikuksi, ja petokalan hyökkäys on todennäköistä.

Oikean kokoisen vaappu-uistimen valinta on joskus vaikeaa. Yleissääntönä voidaan pitää se että huonolla syönnillä tulee vaapun olla pieni, ja hyvän syönnin aikaan voi vaappu olla suuri. Petokaloista hauki valitsee mielellään saaliskohteekseen suuria ravintokaloja täyttääkseen vatsansa nopeasti ja mahdollisimman pienellä vaivalla. Niimpä erikokoisten vaappujen kokeilu on kannattavaa, eihän kalastaja tiedä miten nälkäisenä petokala odottaa veden alla.

Vaappu-uistimia on sekä kelluvia että uppoavia. Vaapun uintisyvyys määräytyy uintilistan koosta, uintilistan asennonsta verraten siiman kiinnityskohtaan. Vetouistelussa myös vaapun ja kelan välisen siiman pituus vaikuttaa kuinka syvällä uistin ui.

Keskustele artikkelista foorumeilla. (0 viestiä)

Haavoittunut tai sairastunut ravintokala on petokalalle aina haaste, sillä onhan vaivainen kohde helpommin kiinniotettavissa kuin terve yksilö. Kun kala on riittävän loukkaantunut, sen tasapainoaisti pettää ja kalan uinti muuttuu holtittomaksi pyörähtelyksi tai sätkimiseksi. Tähän uintiliikkeeseen perustuu lusikkauistimen teho.

Holtittoman uintiliikkeen aiheuttaman veden värähtelyt ovat petokalalle kutsu tulla katsomaan mikä värähtelyä aiheuttaa. Vasta lähietäisyydellä petokala näkee värähtelyn kohteen ja sen yksityiskohdat, ja päättää iskeeko uistimeen vai ei. Veden sameudesta riippuen, etäisyys jolloin kala näkee uistimen yksityiskohdat on noin metrin luokkaa. Mutta poikkeuksen tekevät lohikalat, jotka erottavat kohteen yksityiskohdat varsin kaukaa - tälläiseksi kirkkaiden vesien petojen näkö on kehittynyt. Yleisesti kalat ovat likinäköisiä. Kun taas esimerkiksi ahven ja kuha hakeutuvat aivan uistimen viereen tutkimaan värähtelyä, siksi uistimen värähtelyllä on suuri merkitys saaliin nappaamiseen.

Kalastaessa lusikkauistimella, käyttäjän kannattaa huolella tutustua uistimensa liikkeisiin, jotta löytäisi parhaan mahdollisen kelausnopeuden. Hyvä perussääntö lusikkauistimen liikkeeseen on pari kierrosta vuorotellen suuntaansa. Näin värähtely muistuttaa loukkaantunutta kalaa. Lusikkauistimen tehokkuutta voidaan lisätä pumppaamalla ja hidastamalla, jotta saadaan sopiva, haluttu epäsäännöllisyys.

Veden lämpötilalla on myös vaikutusta loukkaantuneen kalan liikkeisiin, kylmässä vedessä kankeahko liike, ja lämpöisessä vedessä nopea tempoisempi liike. Usein suurikokoiset ja hitaammin uivat lusikkauistimet ovatkin parhaimmillaan juuri keväällä ja syksyllä veden ollessa viileimmillään.Pyörimisliikkeen seurauksesta kierteen poistajaa on suositeltavaa käyttää lusikka uistimen kanssatarpeettomien siimasotkujen välttämiseksi.

Keskustele artikkelista foorumeilla. (0 viestiä)