Päävalikko
Etusivu
Kalastusuutiset
Uudet Artikkelit
Sanasto
Etsi
Sivukartta
Linkit
Taustakuvat

Kirjolohi

Tulosta
Tulosta
Artikkelit - Kalat
01.02.2009

Lat. Oncorhynchus mykiss (aik. Salmo gairdneri)
Eng. Rainbow trout

Suomen kasvatetuin ja yhdessä silakan kanssa syödyin kala.

Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva, joka on tuotu Suomeen 1950-luvulla. Kirjolohta kutsuttiin alussa monella eri nimellä, kuten meriforelli ja sateenkaarirautu. Kirjolohi on vanttera ja värikäs kala. Kirjolohen pää on pienempi ja tylpempi kuin lohella ja taimenella. Sen kyljet ovat hopeanhohtoiset, joissa keskellä ruusunpunainen tai violettiin vivahtavat leveähkö juova. Kylki on kauttaaltaan täplien peitossa. Myös selkä- ja pyrstöevät ovat täplikkäät. Pituus 35-75cm ja painaa 1-5kg, joskus luonnonvesissä jopa 12kg.

Suomessa ei ole omatoimisesti lisääntyviä kantoja, vaan kaikki ovat istutettuja yksilöitä. Suomessa kirjolohia kasvatetaan saaristomerellä verkkoaltaissa ja sisämaassa lohilammikoissa. Kirjolohen kasvattaminen saaristomerellä on aiheuttanut huomattavasti meren rehevöitymistä, koska niiden ruokintarehu on fosforipitoista. Kirjolohta tuotetaan vuosittain noin 15-16 miljoonaa kiloa.

Suosittu koskipaikkojen urheilukalastuskohde, koska se sopeutuu taimenta paremmin useisiin kohteisiin.

Viimeksi päivitetty ( 20.02.2009 )
 
< Edellinen   Seuraava >




Artikkelien kategoriat
Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Facebook Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Digg Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Del.icoi.us Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Simpy Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Furl Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Yahoo Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Spurl Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Google
Viimeisimmät artikkelit
Tagit
järvitaimen painoltaan painon naaras pitkälle kalalajia sorvan kuusamon todennäköisesti tapahtuman kuluttajaviraston särkeä joessa viehekalastusmaksu pohjaa
Viimeisimmät kommentit