Suomen kansalliskala ja yleisimmin esiintyvä parvikala.
Ahven on sitkeimpiä kalalajejamme. Sen sopeutuvuus ja lisääntymiskyky ovat tehneet siitä tunnetuimman ja yleisimmän kalamme. Ahven on parvikala. Onkija huomaa sen varsin nopeasti, kun yhden, saa samasta paikasta useamman. Vilkkaimmillaan ahvenet ovat liikkeellä varhain aamulla ja auringon laskun aikaan.
Piikikkäät selkä- ja rintaevät ovat ahven kalojen perustuntomerkki. Ensimmäinen selkäevä on piikikäs ja toinen pehmeä. Ahvenen pohjaväri on vihertävä tai kellertävä, riippuen miten tummassa vedessä se elää. Evät ovat punaiset ja kylkiä komistaa tummat poikki juovat. Perustuntomerkkien avulla ahventa tuskin voi sekoittaa muihin kotimaisiin kaloihin.
Ahven viihtyy lähes kaikissa vesissä, pieniä tunturijärviä lukuun ottamatta. Se sietää korkeita lämpötiloja, ja elää myös happamissa vesissä. Ahvenen arat sukusolut kuolevat vedessä, jonka ph-pitoisuus on alle 4.5. Tällaisissa vesissä on vain isoja ahvenia, koska uusia ahvenia ei synny. Ahven on noin 10-30 cm pitkä ja painaa 100 g - 400 g, mutta ahven voi kasvaa yli 2 kg.
Ahven kutee huhti-kesäkuussa, kasvillisuuspohjaisissa vesissä, rannan tuntumassa. Naaras kiinnittää mätimunaketjunsa pohjakasvillisuuteen ja risuihin, jotta ne eivät vajoaisi pohjalle hapettomaan mutaan. Mädissä on pahanmakuinen, muita kaloja karkottava suojakerros, minkä vuoksi ne eivät kelpaa mätirosvoille (made). Noin 2-3 viikon kuluttua hedelmöityksestä poikaset kuoriutuvat. Aluksi ne syövät eläinplanktonia, ja jo syksyssä ne alkavat syödä pohjaeläimiä ja itseään pienempiä kalanpoikasia. Ahven on siis petokala jo ensimmäisestä syksystään lähtien.
Lat. Perca fluviatilis
