Päävalikko
Etusivu
Kalastusuutiset
Uudet Artikkelit
Sanasto
Etsi
Sivukartta
Linkit
Taustakuvat

Muista kalastusluvat!

Tulosta
Tulosta
Kalastusuutiset - Kalastusuutiset
12.06.2007

avokelaKesämökkikausi on aluillaan ja runsaat 800 000 kansalaista suuntaa lähes puolelle miljoonalle maamme vapaa-ajanasunnolle. On hyvä muistaa, että kalastuslupien tulee olla kunnossa.

Kesämökkiläisistä yli puolet harrastaa kalastusta ja vapaa-ajankalastuksen profiilitutkimuksen mukaan Suomessa kalastuspäivistä 50 prosenttia vietetään kesämökin läheisyydessä. Vapaa-ajanasunnon läheisyydessä verkko ja katiska ovat onkimisen ohella tärkeimpiä pyyntivälineitä. Tilastojen mukaan valitettavan monilta jää kalastuksessa tarvittavat maksut ja luvat lunastamatta.

Kesämökkiin kuuluu yleensä tilan osuus yhteisiin kalavesiin. Tämä antaa osakkaana jokamiehenoikeutta laajemman kalastusoikeuden osakaskunnan yhteiselle vesialueelle.

Onkiminen ja pilkkiminen ovat mökkivesillä kaikille maksuttomia jokamiehenoikeuksia, joista poikkeuksen tekee vain lohi- ja siikapitoisten vesien koski- ja virtapaikat sekä viranomaispäätöksellä kielletyt erityiskalastuskohteet.

Muuhun kalastukseen kuin onkimiseen ja pilkkimiseen tarvitsevat 18–64-vuotiaat aina kalastuksenhoitomaksun. Maksu on 20 euroa kalenterivuodelta tai 6 euroa 7 vuorokauden ajalta ja se maksetaan maa- ja metsätalousministeriön tilille 166030-1011496.

Virvelöintiin tai uisteluun yhdellä vetouistimella, jossa voi lisäksi olla painouistin tai syvääjä, tarvitsee 18–64-vuotias läänikohtaisen viehekalastusmaksun tai paikallisen osakaskunnan tai kalastusalueen luvan. Useammalla vieheellä ja vavalla tapahtuvaan vetouisteluun tarvitsevat kaikenikäiset aina paikallisen vesialueen omistajan luvan.

Pyydyskalastukseen verkoilla, katiskoilla jne. tarvitaan aina kalaveden omistajan lupa. Kesämökkiläinen saa osakkaana ainakin yhden yksikön tilan vesiosuuteen perustuvana. Useimmat osakaskunnat myyvät pienosakkaille myös lisäyksiköitä. Myytävien pyydysyksiköiden hinnat ja määrät vaihtelevat eri osakaskunnissa. Parhaiten paikalliset pyydysluvat ja -määräykset selviävät osakaskunnan puheenjohtajalta tai sihteeriltä. Joillakin järvillä kalastusalue tai useampi osakaskunta yhdessä myyvät pyydyskalastukseen laajempaa yhteislupaa.

Kalastusmaksut voi suorittaa internetin välityksellä sivulta www.mmm.fi Linkki ulkopuoliselle sivustolle.

Läänikohtainen viehekalastusmaksu
Läänikohtainen viehekalastusmaksu on 27 euroa/kalenterivuosi tai 6 euroa / 7 vuorokautta ja se maksetaan kalastuslääneittäin Nordean tilille seuraavasti:

 

Etelä-Suomen lääni 166030 - 106594
Länsi-Suomen lääni 166030 - 106602
Itä-Suomen lääni 166030 - 106610
Oulun lääni 166030 - 106628
Lapin lääni 166030 - 106636

 

Viimeksi päivitetty ( 03.03.2009 )
 
< Edellinen   Seuraava >




Artikkelien kategoriat
Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Facebook Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Digg Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Del.icoi.us Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Simpy Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Furl Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Yahoo Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Spurl Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Google
Viimeisimmät artikkelit
Tagit
välineet onkijoille tulokset lähdön kaksi verkko jäähän kasvamaan täpliä lohella ottaa hyönteisiä jätettä verrattuna sekoittaa
Viimeisimmät kommentit