Päävalikko
Etusivu
Kalastusuutiset
Uudet Artikkelit
Sanasto
Etsi
Sivukartta
Linkit
Taustakuvat

Muikun mätikausi alkamassa

Tulosta
Tulosta
Kalastusuutiset - Kalastusuutiset
26.10.2007

Muikun pyyntikausi on pian parhaimmillaan. Niin ammattikalastajien kuin vapaa-aikanaankin kalastavien silmissä siintää juuri nyt kuva pyydyksistä, joihin ui mätiä pullollaan olevia muikkuja. Kutuaikaan naarasmuikun painosta jopa kolmannes voi olla mätiä.

Muikku kutee syksyllä vesien viilennyttyä noin 5-7 asteeseen. Keski-Suomen ja Saimaan alueen pienemmissä järvissä tuo aika on juuri käsillä ja osaava kalastaja voi saada lähipäivinä hyviä saaliita. Suurimmilla selillä kuten Päijänteellä tai Suur-Saimaan alueella paras aika on vasta edessä, koska suuret vesimassat jäähtyvät hitaammin.

Mätimuikkua pyydetään pohjalta. Muikun kutualueet sijaitsevat syvänteiden läheisyydessä olevilla matalikoilla. Kutu tapahtuu tavallisimmin noin 6-8 metrin syvyisillä alueilla, mutta kutukaloja voi löytyä myös jopa aivan matalasta vain 2-3 metrin syvyisestä vedestä, kertoo toiminnanjohtaja Ilkka Janhonen Keski-Suomen Kalatalouskeskuksesta. Janhosen mukaan paras pyyntiväline mökkiläiselle on pohjaverkko. Parhaaseen pyyntiaikaan verkon voi laskea päivälläkin ja käydä kokemassa muutaman tunnin kuluttua.

Etelä-Saimaalla muikkua troolaava ammattikalastaja Jari Häkkinen on myös mätimuikun perässä. Ammattikalastajalle muikun mäti merkitsee mukavaa lisätuloa normaaliin tilipussiiin. Häkkisen mukaan mätimuikkua on hänen vesillään tänä vuonna heikommin kuin viime vuonna. Saimaan muikku on pääasiassa pienikokoista eikä vielä tänä vuonna kutevaa vuosiluokkaa.

Lähde:

Lähde: Kalatalouden Keskusliitto

Viimeksi päivitetty ( 03.03.2009 )
 
< Edellinen   Seuraava >




Artikkelien kategoriat
Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Facebook Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Digg Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Del.icoi.us Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Simpy Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Furl Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Yahoo Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Spurl Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Google
Viimeisimmät artikkelit
Tagit
muilla harjus matoja nahkiaisen ohje kuuluu salakka kiinnitetään taiponen pidempi lunta kruunua ikään sivuston sitten
Viimeisimmät kommentit