Päävalikko
Etusivu
Kalastusuutiset
Uudet Artikkelit
Sanasto
Etsi
Sivukartta
Linkit
Taustakuvat
Kalastusuutiset

Uusi kalastuslaki yhteistyössä

Kalastusuutiset
19.01.2009

lakipyk.jpgUusi kalastuslaki valmistellaan avoimessa, laajassa yhteistyössä. Jatkossa asiasta kiinnostuneet voivat seurata uudistuksen etenemistä mm. maa- ja metsätalousministerion Linkki ulkopuoliselle sivustolle verkkosivujen kautta.

"Suomessa on monipuoliset ja runsaat kalavarat. Meillä esiintyy runsaat 60 kalalajia, joista noin 20 on laajemman kalastuksen kohteena. Kalavaroista saadaan yhteiskunnassa merkittävää taloudellista ja sosiaalista hyötyä ja ne tuottavat hyvinvointia sekä terveellisenä lähiruokana että unohtumattomina kalastuselämyksinä. Hallitusohjelmaan kuuluva kalastuslain kokonaisuudistus luo edellytyksiä kalavarojen kestävälle hyödyntämiselle" sanoi maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kalastuslain kokonaisuudistuksen käynnistysseminaarissa Säätytalolla 27.11.2008

Uudistuksella pyritään edistämään kalastusharrastuksen ja -elinkeinon toimintaedellytyksiä. Hanketta ohjaavan työryhmän tehtävänä on selvittää kalastuslakiin liittyvät uudistustarpeet ja tehdä ehdotus uudeksi kalastuslaiksi.

Tavoitteena on kalastuslaki, joka vastaa nykypäivän vaatimuksia erityisesti perustuslain suhteen. Myös muussa lainsäädännössä ja yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset on otettava huomioon uudistusprosessissa. Säätelyjärjestelmän on oltava selkeä, yksinkertainen ja kustannusvaikutuksiltaan kohtuullinen.

Laki sääntelee kalastusoikeutta, kalastusmenetelmiä, kalakantojen hoitoa sekä kalatalouden hallintoa. Nykyisen lain tavoitteena on vesialueen mahdollisimman suuri pysyvä tuottavuus kestävän käytön periaatteen mukaisesti.

Työryhmän puheenjohtajana toimii osastopäällikkö Pentti Lähteenoja ja varapuheenjohtajana osastopäällikkö Timo Kotkasaari maa- ja metsätalousministeriöstä.

Lisätietoa: http://www.mmm.fi/kalastuslaki Linkki ulkopuoliselle sivustolle

Lähde: Maa- ja metsätalousministeriön tiedote 27. marraskuuta 2008

Viimeksi päivitetty ( 03.03.2009 )
 

Daiwa vaappu uutuudet 2009

Kalastusuutiset
19.01.2009

daiwa2009uutuudet.jpg Daiwa julkaisi heti vuoden alkuun uusia vaappusarjoja.
Daiwan uusista vaapuista löytyy vaappu valikoimma niin merelle kuin sisävesillekin. Vaaput sopivat niin heittokalastukseen kuin vetouisteluunkin. Tuotteet ovat saatavilla tulevana kesän hyvin varustetuista kalastustarvikkeiden erikoisliikkeistä ja kalastukseen erikoistuneista tavarataloista.

Lisätietoa:
»Daiwa.com Linkki ulkopuoliselle sivustolle
»Eloranta Linkki ulkopuoliselle sivustolle

Lähde: Daiwa + Eloranta // Kuva: Daiwa

Viimeksi päivitetty ( 03.03.2009 )
 

Kelluntahaalareiden turvallisuus riittämätön

Kalastusuutiset
19.01.2009

kelluntahaalari1.jpg

Kuluttajaviraston tietoon on tullut tilanteita, joissa kelluntahaalareista on aiheutunut vaaraa kuluttajien turvallisuudelle. Turvallisuuden varmistamiseksi ja kehittämiseksi Kuluttajavirasto on antanut kelluntahaalareiden turvallisuudesta ohjeen. Ohje koskee kaikkia kuluttajalle luovutettavia kelluntahaalareita tai vastaavaan tarkoitukseen tarkoitettuja tuotteita ja tulee noudatettavaksi 1.9.2008 lähtien.

Kelluntahaalareita saa luovuttaa kuluttajalle 30.6.2009 asti vain, mikäli ne täyttävät ohjeessa mainitut edellytykset. 1.7.2009 jälkeen kuluttajille luovutettavien kelluntahaalareiden edellytetään olevan teknisiltä ominaisuuksiltaan kehittyneempiä. Tästä osoituksena elinkeinonharjoittajalla tulee olla lainsäädännön edellyttämät asiakirjat tyyppihyväksynnästä. Kelluntahaalari ei saa olla tyyppihyväksytty standardien SFS-EN 393 tai SFS-EN ISO 12402-5 mukaisesti.

Lisää aiheesta mm. tutkimustulos ja tarkempi lausunto löytyy Kuluttajaviraston nettisivuilta osoitteesta:
http://www.kuluttajavirasto.fi/ Linkki ulkopuoliselle sivustolle kohdasta Tuoteturvallisuus

Lähde: Kuluttajaviraston tiedote 1.7.2008

Viimeksi päivitetty ( 03.03.2009 )
 

Mätimateen pyynti on käynnissä

Kalastusuutiset
19.01.2009

made0.jpg

Kalastajat virittävät jälleen pyydyksiään jään alle keskitalven herkun mateen toivossa. Made on arvostettu kala, mikä näkyy kalatiskillä mateen hinnassa.

Made kutee monista muista Suomen kaloista poiketen keskellä talvea helmikuussa. Toinen samanlainen kummajainen kalastossamme on härkäsimppu. Kaloja yhdistää kutuajan lisäksi niistä saatava herkullinen mäti.

Mateen mädin ilmestyminen blinien kera ravintoloiden listalle on yhtä varma madekauden merkki kuin rapujen ilmestyminen pöytiin rapukauden alussa. Made on monipuolinen ruokakala ja näin kutuajan alla sen käyttö on kaikkein monipuolisimmillaan. Mateen mäti on arvostettu herkku, mutta madekeittokin on maittava vaihtoehto. Ja mateen maksan sanotaan suorastaan sulavan leivän päälle.

Blinien teko onnistuu myös kotikeittiössä samoin kuin madekeitonkin. Virtasen makiampi madekastike (ohje alla) on erinomaisen maittava vaihtoehto. Siitä vaan kokeilemaan.

Lisätietoa: Kalatalouden keskusliitto - Made (Lota lota) Linkki ulkopuoliselle sivustolle

Lähde: Kalatalouden keskusliitto // Kuva: Kalapakki.fi

Viimeksi päivitetty ( 03.03.2009 )
 

Vapaa-ajan kalastuksen lupamaksut vuonna 2009

Kalastusuutiset
23.11.2007

kalastuslupa_00.jpg

Kalastuksenhoitomaksu vuonna 2009

Kalan tai ravun pyyntiä harjoittavan henkilön tulee suorittaa valtiolle kalastuksenhoitomaksu. Maksu on suuruudeltaan 20 € kalenterivuodelta tai 6 € seitsemän vuorokauden kalastusjaksolta. Kalastuksenhoitomaksua ei kuitenkaan tarvitse maksaa alle 18-vuotiaan eikä 65 vuotta täyttäneen eikä henkilön, joka harjoittaa vain onkimista tai pilkkimistä.

Maksu suoritetaan maa- ja metsätalousministeriölle. Maksukuitti tai sen kopio on pidettävä mukana kalastettaessa.

Läänikohtainen viehekalastuslupa vuonna 2009

Jokaisella on oikeus onkia ja pilkkiä pääsääntöisesti ilman maksuja. Maksamalla läänikohtaisen viehekalastusmaksun saa harjoittaa viehekalastusta yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä. Vetouistelussa saa edellisten lisäksi käyttää yhtä painoviehettä tai syvääjää. Alle 18-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden ei tarvitse tätä maksua maksaa. Viehekalastusluvalla ei saa kalastaa:


- Lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa ja
- milloin se on kielletty muun säännöksen nojalla.

Viehekalastusmaksu on 29 € kalenterivuodelta tai 7 € seitsemän vuorokauden ajalta maksupäivästä tai muusta maksukuittiin merkitystä päivästä alkaen.

Viimeksi päivitetty ( 03.03.2009 )
 

Kalastuslupamaksujen myyntijärjestelmiä parannettava

Kalastusuutiset
23.11.2007

kalastuslupa_00.jpgTutkimusten mukaan iso osa kalastuslupamaksuista jätetään tällä hetkellä maksamatta. Maksujärjestelmien kehittämistä tarvitaan, mutta nyt suunniteltua asiamiesjärjestelmän purkamista ei pitäisi toteuttaa ennen korvaavan järjestelmän olemassaoloa. Kun asiamiesjärjestelmä poistuu, tuhansia lupamaksuja jää tuuliajolle.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan kalastuksenhoitomaksuja suoritetaan vuodessa vain noin 300 000, kun maksun piiriin kuuluvia vapaa-ajankalastajia arvioidaan olevan lähes 700 000. Tutkimuslaitoksen raportin mukaan kalastusmaksujen maksaminen on vähentynyt, vaikka kalastusharrastukseen yleensä ollaan valmiita käyttämään rahaa.

Kalastusmaksujen maksamisjärjestelmiä on jatkuvasti kehitetty ja jo käytössä oleva internet-pohjainen maksumenettely on ollut pitkä askel eteenpäin. Netissä maksaminen on tehty helpoksi ja onnistuu hyvin ennen kalaretkelle lähtemistä.

Ulkomaalaiset matkailijat tarvitsevat asiamiesjärjestelmiä

Satunnaisten kalastajien ja kalastusmatkailijoiden palvelemiseksi maksujärjestelmiä on kuitenkin edelleen kehitettävä. Vaikka kalastusmaksujen maksamisen tulevaisuus pitkälti on verkkokaupassa, kuittipohjaista asiamiesjärjestelmää ei pitäisi poistaa, koska sillä on suuri paikallinen merkitys.

Ulkomaalaisten kalastusmatkailijoiden määrä lisääntyy koko ajan. Kalatalouden Keskusliiton edustajakokous esittääkin, että matkailijoille tulisi tarjota joustavia lupamaksujärjestelmiä ja niissä erikielisiä internet- ja mobiilipohjaisia maksujärjestelmä. Asiamiespohjaista kalastuslupamaksujen myyntijärjestelmää ei tulisi poistaa, vaan kehittää, koska se on vaikeasti korvattavissa muilla järjestelmillä.

Lähde: Kalatalouden Keskusliitto

Viimeksi päivitetty ( 03.03.2009 )
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 12 - 22 / 36




Artikkelien kategoriat
Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Facebook Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Digg Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Del.icoi.us Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Simpy Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Furl Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Yahoo Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Spurl Jaa tämä kalastusaiheinen kirjanmerkki: Google
Viimeisimmät artikkelit
Tagit
taimen ollut muutamia suureksi koukut tavoitellaan josta kalastuspäivän särkikaloista huomioon särkeä vuoden salmo keväällä yleensä
Viimeisimmät kommentit